29 marraskuuta 2017

Kulmurit, kulmurit

Melkein jokainen sheltin omistaja ja kasvattaja osaa nykyään pelätä kulmureiden vaihtumista ja uusien tuloa oikeille kohdilleen. Meilläkinhän Kaamoksen kulmuria seurattiin pitkään, peitsiä pelättiin, onneksi lopulta turhaan. Partilla on etuhampaat alkaneet jo vaihtumaan, lähes kaikki maitohampaat on irronneet ja useampi rautahammas on puhjennut. Tänään hampaita tarkistaessa huomasin, että ensimmäinen yläkulmuri on irronnut ihan vaivihkaa itsekseen. Nyt päästään siis Partinkin kanssa kunnolla jännäämään mihin suuntaan kulmurit lopulta osoittavatkaan :).

Harvahammas :D
Jännitys alkakoon

28 marraskuuta 2017

4kk

Partille tuli neljä kuukautta täyteen :).
Korkeutta on tullut 35cm, eli ainakaan mini-luokassa ei agissa kisata :D. Aika näyttää paljonko senttejä vielä tulee.





19 marraskuuta 2017

EO-karsinnat -18, Pietarsaari

Kun ilmoittautuminen Pietarsaaren karsintoihin alkoi, oltiin Novan kanssa Sagin rankingin sijalla 418, mutta koska etelästä on niin pitkä matka pohjoiseen ;), sai karsintoihin ilmoittautua myös top 200 ulkopuoliset koirakot. Loppujen lopuksi medi koirakoita ilmoittautui 75kpl. Lähtöjärjestys oli rankingin mukaan käänteinen, joten NOvan kanssa startattiin medien kolmantena koirakkona.

Aamu aloitettiin hypärillä. Sieltä tuloksena parin kiellon jälkeen hyl huolimattoman ohjauksen takia. Pitkä ajomatka ja aikainen herätys tuntui itsellä vielä jaloissa ja meno ei ollut parasta mahdollista. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja tulipahan todettua, että saksalaiset on opittu ja saatu toimimaan radalla :). Tältä radalta ei ole videota, koska livestream temppuili alussa, mutta ratapiirros löytyy. Tuomarina oli Anders Virtanen.

Seuraavana oli vuorossa Katarina Virkkalan agilityrata. Sinne saatiin jo ihan eri meno päälle ja ainoaksi virheeksi jäi keppien kielto. Kepit on meillä muutenkin treenilistalla ja nyt otetaan ne tosissaan tavoitteeksi. Nyt en uskaltanut luottaa tarpeeksi, kun kepeille tultiin loivasta avokulmasta ja niille olisi pitänyt tehdä takaleikkaus, Nova ajautui väärälle puolelle ensimmäistä keppiä ja siitä kielto. Loppusuoraa pitää myös vahvistaa, että Novalle saisi enemmän imua maaliin. Muuten rata ja fiilis oli kyllä huippu :). Video pätkäisty Sagin livesteamista.



Hetki kärjessä :)



Koska meillä ei ollut pisteitä aiemmilta radoilta, startattiin viimeisellekkin radalle kolmantena. Finaalissa tuomarina oli Vesa Sivonen. Radassa oli omat haasteensa, meillä pari omaa pikkuvirhettä aiheutti 2 kieltoa, mutta taas saatiin mennä mahtavalla fiiliksellä ja tehdä meille hieno rata :).
Video pätkäisty Sagin livesteamista.



Kaiken kaikkiaan oli mahtava kokemus päästä ensimmäistä kertaa kisaamaan isoihin kisoihin Novan kanssa ja vielä mahtavampaa oli huomata, että meillekkin radat oli mahdollisia :). Hirveästi ei nolia tullut ja tuloksissa ei pahasti huipulla kisaaville hävitty. Toivottavasti meillä on vielä monet vastaavat kisat edessä, Nova oli nimittäin paras mahdollinen pari radalla <3. 

Parti pääsi myös haistelemaan isojen kisojen fiilistä ja oli taas ihan kotonaan :). Pentukurssin kotiläksyjäkin treenattiin tunnollisesti kentän laidalla :). 


Pakitustreeni menossa :)

29 lokakuuta 2017

Lähetä ja luota!

mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus
ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa
koval duunil asiat vaan onnistuu
kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan
hanskat ei tipahda
periks ei anneta
mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt
ne sanoo: et pysty, et voi, ei kannata
ne saa luun kurkkuunsa, kun tulosta taas teen
mus on voima, jota en voi vaimentaa
jatkan jaksan vaikka väkisin
jos ois helppoo, kaikki tekis niin
pusken täysii aina vaan
mun ei täydy, vaan mä saan

katse eteen ja suupielet ylöspäin
teen vastoinkäymisistä voimaa
antaa tulla, kestän kyllä,
katse eteen ja suupielet ylöspäin
periks en tuu antamaan

murehtiminen ei takas eilistä tuo
ja huominenkin tulee vaan jos selvitään tänään
mun pahin vastukseni kattoo peilistä mua
se haastaa ja aina pyrkii mun pään kääntämään
(peilistä mua mua mua mua)
hakenu näkemystä mun meininkiini taas
kaiken sen jälkeen oon vaan positiivisempi
monacon vipeistä slummeihin keniaan
asenne ratkasee, oon nähny omin silmin senki
alotan ittestäni, korjaan mun mielen
aitoo iloo vaikkei ympäril oo muut ku pahaa
ja toiset taas niin köyhii et ei niil oo muut ku rahaa
nostan mun katseen ja mun suupielet

katse eteen ja suupielet ylöspäin
teen vastoinkäymisistä voimaa
antaa tulla, kestän kyllä,
katse eteen ja suupielet ylöspäin
periks en tuu antamaan


Nova <3<3<3
Tänään tehtiin yhdessä, luotettiin toisiimme ja paikattiin toistemme virheitä. Tehtiin se, mitä en oikeastaan uskaltanut kunnolla toivoa mahdolliseksi, nimittäin tuplanolla <3. Molemmilla radoilla oli monta meille vaikeaa paikkaa, joista selvittiin kunnialla. Toisen radan loppu meinasi mennä häneksi ihan viime esteillä, mutta onneksi Nova osaa, kun siihen vain luottaa ja antaa sen tehdä. Tupla oli siis ihan täysin Novan ansiota <3. Tämän jälkeen ensi kesän SM-kisoihin pääsystä puuttuu vielä 3 yksittäistä nollaa :).
Lisäksi B-radan 2. sija riitti agility SERTiin, kun voittanut Siina on jo valio! Nyt on valiokello kilahtanut käyntiin agivalionkin osalta :).

Sanomattakin selvää, että Nova oli makkaransa ansainnut <3

26 lokakuuta 2017

Harmaita hiuksia hampaasta

Shelteillä peitsihampaat (lance canine), eli eteenpäin suuntautuneet kulmahampaat ovat nykyään turhankin yleinen vaiva. Tässä pentueessa riski oli lopulta luultua isompi, sillä Leevin ensimmäiseen pentueeseen 2 pennulle neljästä puhkesi toinen kulmahammas peitsenä ja taustalta löytyi myös muutama peitsi, joita ei ollut aiemmin tiedossa. Peitsihampaista koiraa ei suositella käytettäväksi jalostukseen, joten Novankin poikien hampaita jännättiin. Kaamoksella puhkesi ensiksi toinen kulmuri nätisti paikoilleen ja pian Patunkin kulmurit näkyivät kasvavan kohdilleen. Harmaita hiuksia aiheutti Kaamoksen oikean puoleinen kulmuri. Yleensä peitsihampaat puhkeavat paljon normaaleita myöhemmin, esim. Leevin ensimmäisen pentueen yhdellä pennulla vasta 8kk ikäisenä.

Kaamoksella toinenkin kulmuri tuli näkyviin kohtuu nopeasti ensimmäisen puhkeamisen jälkeen, mutta paikka huolestutti. Loppujen lopuksi, kun maitohammas irtosi, pääsi pysyvä hammas siirtymään paikoilleen ja irtoamisen jälkeisen viikon aikana tapahtunut muutos oli huima! Nykyään hammas on siellä missä pitääkin.
Kiitos tuhannesti Marille ja Matiakselle Kaamoksen hammaskuvista <3. Vertailun vuoksi välillä kuvia myös alusta asti kohdillaan olleesta hampaasta.

Molempien poikien kaikki maitokulmurit irtosivat itsekseen,


5.9.

11.9.


17.9.


18.9.


19.9.

20.9.

21.9.

25.9.


29.9.

2.10.

7.10.

8.10.


20 lokakuuta 2017

Väriä ratapohjaan

Idea tähän tuli ihan vahingossa, kun treeneissä aloin tuttuun tapaan merkkaamaan treenattavia asioita ratapohjan laitaan. Treenirepusta löytyi kynää etsiessä värikyniä, sillä välillä samalla pohjalla on ollut useammat numerot, helpompi hahmottaa oikeat värien avulla.
Aloin vaihteeksi merkkaamaan treenattavia kohtia keltaisella ja oranssilla. Sitten aloin miettimään loppuja esteitä. Niitä, mitkä oli mennyt hyvin kerrasta. Miten helposti ne unohtuu treenattavien kohtien alle. Kynien joukossa oli myös vihreä ja aloin sillä merkkaamaan hyvin menneitä esteitä. Mitä pidemmälle radalla pääsi, alkoi radalla olla vihreää ihan kunnolla. Sitä katsoessa alkoi itseäkin hymyilyttämään ja rata tuntui koko ajan onnistuneemmalta :). Toisen kierroksen jälkeen muutama keltainen/oranssi muuttui vihreäksi ja jonkun vihreän viereen lisättiin vastaavasti keltaista muistutukseksi, että sitä kohtaa olisi kuitenkin vielä hyvä treenata.
Itsellä tuntuu välillä olevan paha tapa keskittyä vain siihen mikä ei onnistunut ja se helposti kertautuu ja kohta radalla ei mitään muuta nääkkään ja siitä ei muuta muista. Tällä hetkellä agissakin on pystynyt keskittymään onnistumisiin, mutta jatkoa varten on hyvä olla muistissa hyvin menneet asiat korjattavien rinnalla. Monesti ei pysty pari päivää radan jälkeen kertomaan radasta yhtä monta onnistunutta kohtaa treenattavien kanssa. Nyt ne näkee yhdella vilauksella pohjasta :).

Testattiin samaa ideaa koulutusryhmässä, sielläkin on muutamalla ollut hankala nähdä hyvä treenattavan seasta. Aika näyttää, lähteekö tämä toimimaan, mutta punainen sai olla koko illan aika rauhassa, kun taas vihreä kiersi kädestä käteen ahkerasti :). Lopuksi vielä todettiin, että jos radan jälkeen fiilis on vihreellä, niin se on kaikkein tärkeintä, vaikkei kaikki teknisesti olisikaan ollut piirulleen oikein :). Tiinaa lainatakseni "SIINON TEILE VIHIRIIJÄÄ! :D"

Vihreä = onnistui
Keltainen = viilausta vaille
Oranssi = vähän lisää treeniä
Punainen = vielä aika vaikea